Kenen Helsinki?

Kuntalain mukaan ”kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla”. Helsingin päättäjät toteuttavat kuitenkin sellaista politiikkaa, että on pakko kysyä, ketkä siitä todellisuudessa hyötyvät. Me helsinkiläisetkö? Katsotaanpa.

Helsinki on tehnyt voittoa vuosi toisensa perään, ja kaupungin kassavarat ovat ennätyksellisen suuret. Silti kuntalaisten palveluja karsitaan rahapulaan vedoten. Tarpeellisia hankkeita peruuntuu tai viivästyy valtuuston enemmistön itse itselleen asettaman investointikaton vuoksi.

Kaupunki myy jatkuvasti omaisuuttaan – tontteja ja rakennuksia – joiden vuokraaminen tulisi pidemmän päälle kannattavammaksi. Hulluimmillaan myydään pois tiloja, joiden vuokralaiseksi kaupunki itse ryhtyy, ja lopulta maksaa vuokraa moninkertaisesti saamaansa myyntihintaan verrattuna. Näin kävi esimerkiksi Jätkäsaaren Bunkkerin kohdalla. Rahaa siirretään kaupunkilaisten taskusta muutamalle isolle rakennusfirmalle.

Sosiaali- ja terveyspalveluita on järjestelmällisesti ajettu alas, yhtiöitetty ja kilpailutettu. Erityisen paksua on, että yksityisten firmojen voitontavoittelulle tilaa raivanneita kokoomuspoliitikkoja siirtyy suoraan samojen yritysten palvelukseen nauttimaan työnsä hedelmistä, eronnut apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty viimeisimpänä.

***

Kaupunki on strategiaohjelmassaan maalaillut kaunista kuvaa avoimesta ja osallistavasta Helsingistä, jossa vahvistetaan edustuksellista demokratiaa sekä lisätään kaupunkilaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Tavoitteet ovat hyviä – ja valitettavan kaukana todellisuudesta. Erilaisia palautejärjestelmiä ja osallistavia menetelmiä päätöksenteon tueksi on toki kehitetty, mutta niiden vaikutus tuntuu jäävän hyvin ohueksi.

Samaan aikaan kun kaupunkilaiset saavat esittää toiveitaan lähinnä puistonpenkkien ja roskisten sijoituspaikoiksi, ollaan todellista päätösvaltaa ohjaamassa yhä harvempiin käsiin ja vaaleilla valittujen luottamushenkilöiden ulottumattomiin. Erikoista on, että demokratian ja avoimuuden esitaistelijoina yleensä esiintyneet Vihreät ovat tätä olleet ajamassa.

Kirjoitus on julkaistu Eespäin-lehden 2/2016 pääkirjoituksena