Kontulasta kaupunginvaltuustoon

Panttasin pitkään ehdokkuuspäätöstä näiden vaalien osalta - tai en edes pantannut, vaan luulin jo päättäneeni, että tällä kertaa jäisin vain taustajoukkoihin. Ajattelin, etten elämäntilanteeni vuoksi voisi panostaa riittävästi vaalityöhön, saati sitten valtuutettuna toimimiseen. Olenhan viime aikoina ollut kovin epäaktiivinen aktivisti; uutiset usein vain silmäilen ja senkin vähän unohdan, monet mainiot tapahtumat jäävät väliin, ja kovin harvoin on nyt tullut istuttua tuopin tai teemukin ääressä maailmaa parantaen ja kaikenlaista toimintaa suunnitellen. Keskittymistä on vaatinut raskaus ja sitten vauvan syntymä ja hoito ja elämäntilanteen muutos ja siinä ohessa keskeneräiset yliopisto-opinnot ja...

Mutta hetkinen. Pitäisikö kaupunginvaltuutetuiksi siis valita vain hyvin toimeentulevia, lapsettomia tai lapset jo isoiksi kasvattaneita uraihmisiä? Omistusasunnossa asuvia, keskiluokkaisia perinteisten perhearvojen ja -mallien tyyppiesimerkkejä? Miehiä?

Voisikohan tässä piillä joku selitys sille, että tosiasiassa aika rikkaassa kaupungissamme mm. jatkuvasti alibudjetoidaan peruspalveluita, annetaan asumiskustannusten nousta pilviin ja korotetaan joukkoliikenteen lippujen hintoja?

Kaupunginvaltuustoon tarvitaan myös niitä, jotka oikeasti käyttävät kunnallisia peruspalveluja ja julkista liikennettä. Sinne tarvitaan pienituloisia, pätkäduunareita, opiskelijoita, kotiäitejä ja -isiä, yksinhuoltajia ja eläkeläisiä. Köyhiä ja kipeitä, amiksia ja akateemisia, kimppakämppäasukkaita ja kaupungin vuokralaisia. Meitä monenlaisia, jotta Helsinki toimisi asukkaiden, ei markkinoiden ehdoilla.